Saaga Knives-Kotimainen keittiöveitsi

 

 

Saaga Lakeservice valmistaa laadukkaita keittiöveitsiä moneen tarkoitukseen.

Idea on lähtenyt tuotteen valmistukseen tarpeesta. Tarve oli saada kalaretkille, metsälle,  mökille , veneeseen laadukas kokkiveitsi mukaan turvallisesti. Nahkainen teräsuoja oli alkukipinä mutta sitä oli vaikea saada sopimaan olemassa oleviin keittiöveitsiin. Ajatus omasta veitsestä sai alkunsa. Hiljalleen selvitystyö ja suunnittelu alkoi. Ensin vain pyöriteltiin vaihtoehtoja, keskusteluja käytiin metalli-asiantuntijoiden kanssa.

Materiaalit oli heti alkuun saatava sille tasolle, että veitsi kestää hyvänä vuosien kovan käytön. Käytettävyys ja laatu piti saada sille tasolle, että veitsi ottaa kotikeittiössäkin ykkösveitsen paikan. Oli siis päivänselvää, että rima oli asetettu jo lähtötilanteessa niin korkealle kuin mahdollista. Ja kaikki piti pystyä tekemään käsityönä Tottijärven pajalla. Melko pian käsitys laadukkaasta veitsestä oli syntynyt ja mallikin selvillä.

Hyvät asiat ovat usein yksinkertaisia ja siltähän tämäkin kuulostaa; Käytetään ruostumatonta terästä, koivua ja mustaa naudan parkkinahkaa. Näistä syntyy laadukas Saaga veitsi.

Monien harjoitusten jälkeen alkaa pajasta tulemaan veitsiä ulos. Kävi selväksi testiryhmän tarpeellisuus ja sellainen kasattiin. Siihen kuuluu kovia alan harrastajia ja kovan luokan ammattikokkikin saatiin mukaan. Monia testejä ja monia malleja myöhemmin alettiin olemaan siinä pisteessä kuin nyt ollaan.

Meillä on käsissä erittäin laadukas, Tottijärvellä käsityönä tehty monipuolinen Saaga veitsisarja johon kuuluu kokkiveitsiä, filettejä, kalapiikkejä ja erikoisveitsiä tarpeen mukaan.

Veitsisarja on nimeltään Black Serie tosi harrastajille kotiin ja retkille. Kaikkiin kuuluu nahkainen teräsuoja mukaan.

Toinen veitsisarja on Pro Serie. Samantapainen kuin Black Serie mutta pikkuasioita on tehty toisin ja onkin suunnattu enemmän ammattilaisille. Pro Seriessä on ohennettu terä ja tasapainoon on kiinnitetty huomiota. Erot ovat pieniä mutta ammattikäytössä merkittäviä. Materiaalit ovat samat molemmissa sarjoissa.

Tuotteet ovat takuun piirissä jossa ei ole päivämääriä. Oikein käytettynä veitsi on hyvin pitkäikäinen. Mutta jos siinä murheita ilmenee, tämän tuotteen valmistaja puhuu suomea ja on käytettävissä. Jos veitsesi tylsyy etkä itse halua sitä teroittaa voit lähettää tai tuoda sen Tottijärvelle. Laitan normaalisti kuluneen Saaga veitsen veloituksetta kuntoon.

 

sepän logo1